Varastohotelli

Varastohotelli


Oletko lähdössä Suomeen, mutta haluaisit säilyttää joitakin tavaroitasi Espanjassa? Nyt siihen on hyvä mahdollisuus. Tarjoamme asiakkailemme lämmintä ja kuivaa varastotilaa erittäin edullisesti.
Varasto on samassa tilassa jossa sijaitsee toimistomme. Pyydä tarjous tai tule paikan päälle katsomaan ja nauttimaan samalla kupillinen hyvää kahvia. Säilytystä varten tarvitsemme kopion passista tai henkilökortista. Varastoa ei ole vakuutettu erityisellä vakuutuksella.

Räjähteiden, helposti tai itsestään syttyvien, ympäristölle ja terveydelle vaarallisten tai haittaa aiheuttavien aineiden ja nesteiden, laittomien tuotteiden sekä eloperäisten aineiden varastointi on ehdottomasti kielletty.

Vuokranantaja on vakuuttanut ainoastaan hallitsemansa kiinteistön jossa on hälytyslaitteet ja kameravalvonta 24 h. Varastoitujen tavaroiden vakuuttaminen on yksin vuokralaisen vastuulla. Jos tavaroissasi on paljon pientä irtaimistoa, pakkaathan ne laatikoihin jossa on nimesi.

Tavaroiden siirtäminen, kantaminen tai kuljetus, ei kuulu palveluun. Varastotilaan pääsee ainoastaan kun toimisto on auki, tai on sovittu tapaaminen. Tilaan ei ole erillistä käyntiä ulkoa, eikä siellä ole erikseen varattavia häkkejä.

Varaathan maksua varten käteistä.

Hintaesimerkkejä:

  • Matkalaukku / golf bägi 5.00 € / kk.
  • Polkupyörä 10.00 € / kk.
  • Kuutio 15.00 € / kk.

Suuremman tilan tarvitsijoille räätälöimme hinnan erikseen.